Huhtikuu 2008

*******************************************************************************

29.4.2008 Ostetaan 2kpl vähänkäytettyjä äänenvaimentimia Corgeille.

Corgeilla on kovasti asiaa. Eilen ja tänään on ollut melkoista räykyttämistä koirilla- aivan tyhjästä vielä. Töissä koirat ovat alkaneet viettää aikaa takahuoneessa portin takana. Näin ne eivät pörrää asiakkaiden jaloissa ja saavat olla myös levossa tarvittaessa. Noh, nyt sitten on tullut uusi lieveilmiö juttuun mukaan, aivan holtiton haukkuminen. Välillä tuntuu ettei omaa ajatustaan kuule. Muutoin ja muualla ihmisille haukkuminen on vähentynyt huimasti- mutta nyt töissä ovat koko ajan äänessä- pienemmänkin kolahduksen tai rasahduksen kuuluessa... todella kivaa.

Risteily oli ja meni. Ja kivaa oli. Eukanuban koulutuksessa oli uusia juttuja ja mielenkiintoista tietoa koirien ja kissojen ravitsemuksesta- olihan se kieltämättä vähän outoa olla kuuntelemassa teollisenruokinnan puolesta puhumista. Mutta tärkeää tietoa noin niinkuin työtä ajatellen- vaikkei niin itse ruokkisikaan omia koiriaan. Perjantai ilta meni koulutuksen ja syömisten jälkeen sängyn pohjalla- melkoinen väsymys iski. Lauantai meni Tukholmassa kierrellen. Tukholmassa oli kevätkin niin paljon pidemmällä kuin täällä meillä, ihanan vihreää. Paljon tuli bongailtua hienoja vanhoja katuja ja taloja- ja kameran muisti tuli käytettyä aivan täyteen. Tuli ensimmäistä kertaa elämässä koettua shamppanja aamiainenkin- niin viking linella toimitaan. Lauantai iltana jatkui koulutus ja illalla käytiin syömässä hyvin vielä ravitolassa, jokunen tunti kuunneltiin live- musiikki tarjontaa ja sitten se lämmin sänky taas kutsuikin. Rankkoja reissuja- mutta oli kivaa.

Huomenna on vappu. Taidan vetäytyä maaseudulle koirien kanssa, ei tarvitse olla sitten kaupungin hälinässä.

Ensi viikolle yritän saada Taunolle lekuri ajan noista etujaloista. Tänään oli taas huonompi päivä :( . Toivottavasti siellä ei ole mitään pahasti pielessä...

 

 

*******************************************************************************

25.4.2008 Risteilyä odotellessa...

huomenna on lähtö reissuun Anteroisen kanssa. Lauantaina sitten ollaan tukholmassa osa päivää. Meikäläinen siis ottaa osaa Eukanuban koulutukseen tuolla paatilla... juu- en ole kääntynyt papanan syöttäjäksi, vaan todellakin olen opiskelemassa uusia juttuja liittyen työhön. Risteilyn jälkeen sitten matkaankin korjaamaan papana traumoja Murren Murkinaan ja haen meille töihin ison satsin lihoja ja luita. Sen kerran kun lähtee Helsingin suuntaan niin täytyy maksimoida hyödyt!                                                                                                                              Koirat ovatkin jo lähteneet systerin porukoiden matkaan maaseudulle, ne saavat nauttia elostaan siellä sen aikaa, kun emäntä on risteilemässä.                  

Tauno on ollut taas vähän huonona :( , kovasti on etuosa kiukutellut ja oikeanpuolen kyynärnivel- kyynärvarsi on ollut kipeänä. Homeopaattisilla saatiin jo vähän helpotusta ja nyt sitten pitäisi vähän enemmän lepäillä. Röntgenkuviin varailen ajan ensiviikolle jotta nähdään mitä siellä nyt on oikeasti pielessä. Aikaisemmin siellä kiukutteli joskus reilu vuosi sitten hauisjänne ja lääkäri vähän epäili nivelrikkoakin... mutta kuvista se sitten nähdään.

Tämä viikko on ollut taas melkoista hulinaa, töissä ollaan tehty paljon uudistuksia liikkeen puolella, sisustettu ja rakenneltu uusia hyllyjä ja kivaa on ollut. Ensi viikon olenkin sitten ihan itsekseni koirieni kanssa kun Pomo lähtee Kreikan lämpöön.

 

 

********************************************************************************

19.4.2008 Vapaa viikonloppu

kulunut viikko on jälleen mennyt töissä ja spinning tunteja ohjaten. Viikonloppua vietetään Taunon kanssa kotosalla pyykkiä pesten ja siivoten... Tauno tosin ei ole kovin aktiivinen näissä puuhissa.

Elma nauttii Padasjoella maaseutuelämästä.

Viikonkuluttua tämä likka on matkalla kohti Tukholmaa A:n kanssa. Risteilemään siis olisi suunta. Reissu ei ole pelkkä huvimatka vaan olen lähdössä EUKANUBAN koulutus risteilylle... minä henkeen- ja- vereen- vannoutunut- raakaravinto- ihminen... juu- näin on! Tiedossa on siis koulutusta Eukanuban uusista tuotteista. Samalla se on yhdistetty nyt pieneksi lomareissuksi. Lauantaina on lähtö Helsingista- sunnuntaina ollaan Tukholmassa ja maanantaina sitten paluu arkeen. Ihan kiva päästä reissuun, laivalla ei ole tultu käytyäkään piiiiitkääään aikaan... saati sitten Tukholmassa.

 

********************************************************************************

12.4.2008 Pirkkalassa...

 Tällähetkellä ollaan Elman kanssa viikonlopun vietossa Pirkkalassa. Elma pitää tas suurta harmaata Attea kurissa ja nuhteessa... just- joo...

Kuluva viikko on muutoin mennyt töiden merkeissä- pistimme käyntiin projektin epäterveellisten (lue: säilöntäaineitä sisältävät) koiran muonien syöttämistä vastaan. Kaikkea vaarallista ihmiset tietämättään syöttävätkin koirilleen pusseista ja purkeista. Tästä syystä itse olen aikanaan tehnyt päätöksen siirtyä raakaravitsijaksi.

Päätin minäkin pistää korteni kekoon ja auttaa Aasian karhutarha asiaa. Siellä kaukana maailmalla tehdään julmuuksia karhupoloille. Ihmiset keräävät sepelikarhuilta sappea todella kivuliailla ja epäeettisillä menetelmillä, pahimmillään nämä nallet ovat 20 vuotta pienessä häkissä teljettyinä... surullista ja pistää suututtamaan todenteolla. Itse kannatin AAFn (Animal Asia Foundation) toimintaa ostamalla muutaman paidan itselleni ja A:lle. Kevään mittaan alan talkoovoimin siskoni kanssa myös ommella kauratyynyjä toiminnan tueksi. Pienellä vaivannäöllä voimme auttaa karhuja.                                                Karhuista voit käydä lueskelemassa osoitteessa-. www.aasiankarhutarhat.com sekä englanniksi AAFn omilta sivuilta:  http://www.animalsasia.org/.
Sivuilta löytyy myös addressi jonne ehdottomasti kannattaa käydä kirjottamassa oma nimensä! 

 

********************************************************************************

5.4.2008 Sotaleski harjoituksia...

Juu-u, A on ulkomailla työasioissa , joten tämä on harjoittelua tulevaa varten.

 Koko porukka viettää viikonloppua Lahdessa, löhöillen, ruokaa laittaen ja spinningiä ohjaillen. Onneksi jo ensi viikonloppuna pääsee taas reissuun ja lesken elämä on ohi :) .

Viikko on taas muuten hurahtanut töitä tehden ja koiria hoitaen.

 

maaliskuuattetane_ja_elma_050.jpg    maaliskuuattetane_ja_elma_053.jpg

 

                                Tauno- raskaan työn raataja...